Kässäillään ja runoillaan
- to 5.2.2026 klo 17–18:30
- Vihdin kirkonkylän kirjaston monitoimitila
Olkkalan Martat on yksi Vihdin 8 marttayhdistyksestä. Se on perustettu 25.3.1945. Jäsenmäärä on yleensä ollut 20-30 välillä, mutta vuoden 2025 alussa on saatu ennätysmäärä uusia eli seitsemän uutta jäsentä. Tällä hetkellä jäsenniä on 37.
Olkkalan Martoilla on toimintaa joka kuukausi erilaisilla teemoilla. Aikaisemmin kokoonnuttiin jäsenten kodeissa, mutta nykyisin kun jäseniä on sekä kirkonkylästä että Nummelasta saakka, niin kokoontumistila on vuokrattu kirkonkylästä. Tapahtumista ilmoitetaan omien jäsenten lisäksi myös Olkkalan kylän Facebook-sivuilla, jotta mahdolliset kiinnostuneet voivat tulla mukaan tutustumaan toimintaan.
Yhdistys on erittäin aktiivinen. Yhdessä on kokkailtu ja jaettu reseptejä toisille, on hoidettu puutarhaa ja annettu vinkkejä. Ollaan osallistuttu kaikenlaisiin hyväntekeväisyyskampanjoihin mm. neulomalla villasukkia. Mukaan voi tulla, vaikka ei neuloisi tai virkkaisi eikä olisi puutarhaa hoidettavana, voi tulla vaikkapa vain vaihtamaan ajatuksia.
Olkkalan Marttojen arvot ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus. Martat tekevät arjen tekoja huomista varten.
Kässäillään ja runoillaan, kun on Runebergin päivä. Mikäli sinulla on joku mieliruno, ota se mukaan ja esitä se.
Olkkalan martat emännöivät iltaa. Teemme todennäköoisesti taitettavan kaulurin. Omat langat mukaan.
